Rakkolevä (Fucus vesiculosus) on tunnetuimpia ja suurimpia Itämeren leviä. Se luetaan nk. ruskoleviin (Phaeophyta/Phaeophyceae) ja on sukua valtamerten jättimäisille, kymmenien metrien korkuisia merenalaisia metsiä muodostaville kelppi-leville. Omanlaisiaan metsiä muodostavat rakkolevätkin, sillä laji on hyvin yleinen Itämeressä ja tarjoaa suojan, ravinnon ja/tai elinalustan yllättävän monille muille lajeille. (Kuva ei ole tutkimuspäivältä, vaan aiemmalta retkeltä. Meidän levämme olivat näin toukokuussa vielä hieman pienempiä.)
Ensimmäinen löytö pisti silmään heti levää nostettaessa - levän pinnalla oli jotain pehmeää ja huokoista massaa. Kyseessä lienee murtovesisieni (Ephydatia fluviatilis), joka on ainoa Itämeressä elävä sienieläin. Sienieläimethän (Porifera) ovat jännittävä ryhmä melko alkeellisia eläimiä, joista löytyy mm. pesusienten valmistukseen käytettäviä lajeja. Murtovesisienen ulkonäkö vaihtelee, mutta sen elintavat ovat samanlaiset kuin muillakin sienieläimillä.
Seuraavan levänkappaleen pinnalta löytyi lisää kasvualustan hyödyntäjiä. Keskellä kuvaa on useita merirokkoja (Balanus improvisus), joita kirja luonnehtii mainiosti: "Merirokko on kuudesta vaaleasta kalkkikilvestä muodostuvan liikkumattoman kraaterin sisällä elävä pieni äyriäislaji." Merirokko on siis paikalleen jähmettynyt äyriäinen, rapujen sukulainen. Tarkempi ryhmä on siimajalkaiset (Cirripedia), ja jos on nähnyt merirokon siimamaisten pyyntijalkojen työntyvän ulos kuoresta ja viuhtovan edestakaisin vedessä ravintohiukkasia napaten, tietää nimen olevan osuva. Merirokon toukka on uiva, ja löydettyään hyvän kasvupaikan se ankkuroituu paikoilleen ja kasvattaa itselleen kovan suojakuoren.
Kuvan vasemmalla puoliskolla näkyy myös toinen laji, edellisen kuvan sienieläintä muistuttava verkosto levän pinnalla. Tämä on täysin eri eläinryhmää, sammaleläimiä (Bryozoa/Ectoprocta) edustava, mutta vähintään yhtä jännittävä levärupi (Electra crustulenta). Sammaleläinten asema eläinkunnan luokittelussa on epäselvä, useimmiten ne luetaan joko omaksi pääjaksokseen tai pikarimatojen (Ento-/Endoprocta) kanssa samaan ryhmään. Pikkuruiset sammaleläimet muodostavat tiiviin yhdyskunnan, jossa jokaisella yksilöllä on oma pieni suojalokero.
Tämän pintapuolisen tarkastelun jälkeen huljutimme rakkoleviä vesivadissa, nostimme levät sivuun ja katsoimme mitä vadista löytyy. Suurimpina ja vilkkaimpina silmiin pistivät ensimmäisenä vedessä vilistävät siirat (Isopoda), joita löytyi useampiakin eri kokoisia ja värisiä yksilöitä. Ne kaikki kuuluivat luultavasti kuitenkin samaan lajiryhmään, leväsiiroihin (suku Idotea), ja todennäköisimmin kyseessä on myös leväsiira-niminen laji (Idotea baltica). Siirat ovat tyypillisiä äyriäisiä, joilla on kova kuori, jaokkeinen ruumis ja jokaisessa jaokkeessa pari nivelikkäitä jalkoja.
Leväsiirat ovat tunnettuja vaihtelevasta värityksestään, ja sitä on tutkittu paljon. Kirjan mukaan "Kuviointierot ovat perinnöllisiä ja auttavat populaatioita naamioitumaan, mutta siirat pystyvät myös vaihtamaan väritystään alustan mukaan." Tässä kuvassa näkyy (vas. ylh.) kuitenkin kaikille leväsiiroille yhteinen tuntomerkki: viimeisen jaokkeen nk. pyrstölevyssä on kolme hammasta, joista keskimmäinen on muita pidempi.
Vielä yhdenlainen äyriäinen saatiin havaintolistalle, kun saavista löytyi myös yksi katka (Amphipoda), todennäköisesti jokin leväkatka (suku Gammarus). Katkat eivät ole katkarapuja, vaikka sukua ovatkin ja hieman samannäköisiä. Näilläkin on kova kuori ja paljon jalkoja, mutta siinä missä siirat ovat hieman litistyneitä ylhäältä ja alhaalta, katkat ovat litteitä sivusta päin. Ne uivat heiluttamalla voimakasta pyrstöään ylös alas. Pää ja pitkät tuntosarvet näkyvät oikealla, ja vasemmalle ylös sojottaa tyypillisesti yksi jalkapari.
Vikkelistä äyriäisistä siirryimme vastakohtaan, hitaisiin nilviäisiin. Aluksi Itämeren tyypillisin simpukka, sinisimpukka (Mytilus trossulus), joka on helppo tuntea pisaranmuotoisesta, sinisen tummasta kuoresta. Lainaan taas havainnollista kirjaa: "Sinisimpukka on Itämeren rannikkoekosysteemin avainlajeja. Simpukkayhdyskunnat tarjoavat rakkolevien tapaan suojaa ja ruokaa useille pienille eläinlajeille ja puhdistavat ympäristön vettä. Joidenkin arvioiden mukaan Itämeren sinisimpukat suodattavat vuodessa koko meren tilavuuden verran vettä."
Uhrasimme yhden simpukan luonnontutkijan uteliaisuutemme tyydyttämiseksi (ynnä kunnianhimoisiin opetustarkoituksiin), ja tältä näyttää sinisimpukka sisältä. Kuusivuotias vaikutti hieman hämmästyneeltä kun yritin selittää, että simpukan sisällä asuu elävä eläin. Vaikka ruumis näyttää epämääräiseltä, sieltä löytyy monta tärkeää elintä, ja simpukka mm. hengittää ja syö kuten muutkin eläimet. Oikealla ylhäällä näkyy myös kuoren sisäpinnan hienoa helmiäistä (helmiä nämä simpukat eivät kuitenkaan valmista).
Toisenlainenkin simpukka löytyi, tosin pelkkä kuori. En ole vielä onnistunut selvittämään tämän nimeä, mutta mieleeni tulee vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha), jota kirjan mukaan ei pitäisi olla ao. merialueella, läntisellä Suomenlahdella. Toisaalta kyseessä on "Kaspianmereltä ja Ural-joelta peräisin oleva laji, joka on vallannut Euroopan sisävesistöjä jo 1800-luvulta lähtien ja vuoteen 1995 mennessä levinnyt myös Suomenlahden itäosiin." Ehkä laji on siis nimensä mukaisesti jo vaeltanut eteenpäin.
Suomessa tavataan kahta ryhmää nilviäisiä, simpukoita ja kotiloita, ja löysimme edustajan myös jälkimmäisistä. Tämä muutaman millimetrin mittainen söpöliini on pieni leväkotilo (Theodoxus fluviatilis), jonka tunnistaa helposti siitä, että kuoren uloin kierre on muita paljon leveämpi ja siten myös suuaukko on suhteellisesti hyvin suuri. Kuvassa saattaa näkyä myös kalkkinen kilpi, jolla leväkotilo pystyy sulkemaan kuoren suun.
Tässä vaiheessa osasimme jo keskittyä etsimään melko pieniä uusia tuttavuuksia, ja löysimme vielä muutaman matomaisen olion. Näistä huomattavin oli herttainen mittarijuotikas (Piscicola geometra), joka on harvoja suolaisessa vedessä eläviä juotikkaita. Juotikkaathan (Hirudinea) ovat kastematojen eli lierojen sukulaisia, molemmat kuuluvat nivelmatojen (Annelida) pääjaksoon ja sen alla harvasukasmatojen (Oligochaeta) luokkaan. Mittarijuotikkaalla on kunnon juotikkaan tavoin imukupit molemmissa päissä ruumista, ja nimensä se on saanut mittarimatomaisesta liikkumisesta, jota on kiehtovaa seurata. Nuori assistenttini ilahdutti julistamalla mittarijuotikkaan uudeksi lempieläimekseen!
Hidasliikkeisempiä matoja löytyi ryömimästä vadin pohjalta. Kuvat esittelevät kaksi pientä laakamatojen (Platyhelminthes) pääjaksoon ja värysmatojen (Turbellaria) luokkaan kuuluvaa lattanaa (Tricladida). Lajinmääritykset ovat epävarmoja, mutta veikkaan yläkuvan tummanpuhuvan veijarin olevan rannikkolattana (Planaria torva), jonka tuntomerkki, vaaleiden alueiden ympäröimät kaksi silmää, näkyvät oikealla.
Alemmassa kuvassa puolestaan lienee maitolattana (Dendrocoelum lacteum), vaikka väritys onkin melko tumma maidonvaaleaksi kuvaillulle lajille. Muita näin vaaleita tai muuten tuntomerkkeihin sopivia lajeja kirjasta ei kuitenkaan löydy. Tälläkin erottuu kaksi tummaa nappisilmää, jotka tyypillisesti tekevät lattanoista sympaattisen näköisiä.
Kaikkein pienin löytömme on jo niin pieni, etten ole varma edes sen pääjaksosta. Ajattelin aluksi surviaissääsken (Chironomidae) toukkaa, jotka ovat yleisiä Itämeressä, koska ne ovat harvoja hyönteisiä, joiden toukat voivat elää suolavedessä. Toukat tunnetaan punaisina, mutta ovat joskus myös vaaleita tai vihertäviä. En kuitenkaan pysty erottamaan sääskentoukalle tyypillisiä jalka- ja valejalkapareja, vaan toukka/mato näyttää täysin sileältä. Ehkä tässä onkin jokin harvasukasmato (Oligochaeta), joita on Itämeressä monenlaisia.
Löysimme rakkolevän seasta siis hämmästyttävät 12 erilaista eläintä! On hienoa huomata, miten monimuotoista elämää Itämerestä ja rakkolevästä löytyy. Lopuksi bonuskuva eliöstä, joka ei löytynyt levän seasta, vaan ajelehtimasta kuolleena rantavedessä. Madon sivuilla olevien sukaskimppujen perusteella tässä taitaa olla edellä mainittujen harvasukasmatojen rinnakkaisryhmää, monisukasmatoja (Polychaeta) edustava otus. Yritän selvittää tällekin tarkemman nimen - ehdotuksia saa esittää!
------------------------------------
Pihka-suoritukset 16.5.2010
Tehtävä: Meren metsät - valmis (1 tähti)
Tähtiä saatu yhteensä: 16/20.
------------------------------------
